Sisäsiisteys

Sisäsiisteyden pystyy opettamaan helposti, jos vain jaksaa ja on aikaa satsata itsensä aktiivisesti mukaan pennun päivittäisiin toimintoihin.
Paras tulos saadaan, jos pennun kanssa pystyisi olemaan koko päivän noin 2-3 viikkoa. Näin pystytään vahtimaan pennun tekemisiä ja opastamaan oikeaan toimintaan.

Sisäsiisteyden opettamisen voisi aloitta jo muutaman kuukauden ikäiselle pennulle.
Ensiksi poistetaan sisältä kaikki paperit, joihin pentua on yritetty opettaa tekemään tarpeensa. 1-2 viikkoon pennun sisälle päästelemisiin ei kiinnitetä liiemmin huomiota. Tehdään vain jätösten siivous ja unohdetaan "vahinko".
Tärkeintä sisäsiisteyden opettamisessa on pennun aktiivinen vieminen ulos tarpeilleen.
Eli käytännössä pentua "ulkoilutetaan" päivän aikana noin 20 kertaa. Ei tietenkään jokaisella kerralla tehdä pidempiä lenkkejä, vaan käynti pelkästään lähialueelle tai omaan pihaan.
Päivän aikana voisi tehdä muutaman pidemmänkin lenkin, jolloin pentu tutustuu ympäristöön ja saa liikuntaa. Muut kerrat käydään vain pikaisella pienellä ulkoilulla.
Käytäntö on siis sellainen, että pennun herättyä, leikittyä, syötyä, tai muuten jonkin aikaa sisällä touhuttuaan, se viedään aina jokaisen yksittäisen tapahtuman jälkeen ulos tarpeilleen.
Kun pentu herää, se viedään ulos. Kun pentu on leikkinyt jonkin aikaa, se viedään ulos. Kun pentu on syönyt tai juonut, se viedään ulos, jne...
Tarpeet tehtyään pentua kehutaan aina liioitellen iloisella äänensävyllä. Siis KEHUTAAN LIIOITELLEN. Tässä kehumisen liioittelussa kannattaa muistaa sellainen nyrkkisääntö, että sitten kun alkaa itseä hävettää, niin kehuminen alkaa olla oikean kuuloista.
(Tämä tulisi muistaa myös myöhemmin tapahtuvassa tottelevaisuuskoulutuksessa)
Tämän jälkeen tullaan taas takaisin sisälle ja jatketaan normaalisti arjen touhuja.
Kun pennun tarpeiden tekemiset ulos on onnistuttu kehumaan niin, että pentu selvästi reagoi kehumisiin aletaan olla oikeilla jäljillä.